yksi vuosi on pian kulunut
minun ikäväni on yhä
kipuna sydämessä
kyynelinä poskilla

pelko siitä, että tämä sielujen sopimus
ennalta määrätty
ei mennyt niinkuin piti

se on pelkoa irtipäästämisestä
uuden vastustamista
onko?
miksi kuiskaajani kertoo,
että ei ole muita
että tämän perheen kuuluu olla
yhdessä
lopulta

en ollut valmis
vastaanottamaan
sitä suuruutta
joka tässä sielujen sopimuksessa oli

kunnes olisin parantanut
itse itseni
niin etten sitä odota enää toiselta

jäljellä on surua
loputtomalta tuntuvaa
ehkä esi-isien mukanaan kantamaa

olen opetellut
olemaan hylkäämättä itseäni
sillä vain minä voin sen itse
itselleni tehdä

sitä olen paennut
yrittänyt löytää elämän
toisen kautta
koska niin opin joskus
rakkauden olevan

kunnes tulin siihen pisteeseen
etten enää voi ulkoa ohjautua
huudan sisältä niin lujaa
etten voi

etsin turvaa tästä uudesta vapaudesta
joka pelottaa, koska ne jotka ohjasivat
joiden annoin ohjata
ovat kääntäneet selkänsä
uuden minän edessä

on kuin olisi parantumassa sairaudesta
kuin joku loinen olisi irtautumassa minusta
päästämässä otteensa aivoistani irti

sydän ja sielu huutavat
niin lujaa, että sattuu
totuus, vastuu, vapaus
uskallanko hypätä niiden matkaan?

rakastan sinua
olen pahoillani
anna anteeksi
kiitos